http://atturku.net/site

Agility-Team Turku pähkinänkuoressa Tulosta

Agility-Team Turku ry (ATT) on vuonna 1997 perustettu seura, johon kuuluu noin 280 jäsentä. Aktiivisesti harjoittelevia koirakoita seuraamme kuuluu noin 240. ATT:n käytössä on omat harjoittelutilat halleineen, niitä hallinnoimaan on perustettu halliyhtiö ATT-areena Oy.

 

ATT on agilityseura, johon ovat tervetulleita kaikki harrastajat ikään, osaamiseen tai koiran rotuun katsomatta.  Järjestämme jäsenillemme lajikoulutusta viikottain, harjoittelu tapahtuu tason mukaan jaetuissa pienryhmissä. Periaatteenamme on tarjota kaikille jäsenillemme tasavertaiset mahdollisuudet ohjattuun harrastamiseen. Seuramme haluaa panostaa niin aloitteleviin, omaksi ilokseen harrastaviin kuin kilpaileviinkin koirakoihin. Pyrimme siihen, että jokaisella jäsenellä on tasavertainen mahdollisuus osallistua yhteisiin päätöksiin ja saada lajitietoa ja -koulutusta. Näin olemme kehittyneet avoimeksi seuraksi, jossa jäsenten on hyvä harrastaa.

 

Tietoja seurasta

Hallitus: puheenjohtaja, 8 varsinaista jäsentä ja 2 varajäsentä. Kokoontuu 11 kertaa vuodessa.
Toimikunnat: koulutus-, kilpailu-, tiedotus-, tekninen, sponsori- ja virkistys-toimikunta.

Jäsenmäärä 31.12.2009: 280 jäsentä, pienryhmissä harjoittelevia koirakoita 240.
Jäsenten vaikutusmahdollisuus: kevät- ja syyskokous, toimikunnat sekä suorat yhteydenotot hallitukseen.

Kouluttajia 28, kouluttavat pieryhmiä sekä  järjestävät lauantaikoulutusta, joka on avointa myös muille kuin jäsenille.
Pienryhmiä 30, treenejä on kaikkina arki-iltoina hallin kolmella kentällä. Kesäaikana on käytössä myös kaksi ulkokenttää.

Virallisia agilitykilpailuja järjestetään vuosittain yhdeksänä viikonloppuna kaikille tasoluokille. Vuonna 2009 näissä kisoissa oli yhteensä 4900 starttia.
Epävirallisia kilpailuja järjestetään arki-iltoina vuosittain yhdeksän kertaa. Vuonna 2009 näissä oli yhteensä 1018 starttia.
Jäsenille järjestetään vuosittain epävirallinen Seuramestaruuskilpailu.

Seuran tuloista noin puolet saadaan kilpailutoiminnasta ja puolet jäsen- ja harjoitusmaksuista.

Seura omistaa ATT-areena osakeyhtiön, joka hallinnoi 1800 m2 hallia sekä 7000 m2 ulkoalueita varusteineen.
Toiminta tapahtuu näissä tiloissa Liedon Tuulissuon teollisuusalueella, Luolakalliontie 10.

 

 

Mitä on agility?

Agility on vauhdikas laji, jota voivat harrastaa kaiken kokoiset koirat ja kaiken ikäiset ihmiset.  Laji edellyttää koiran ja ohjaajan yhteistoimintaa.  Agilityssa suoritetaan erilaisista esteistä koostuvaa rataa. Rata suoritetaan määrätyssä järjestyksessä mahdollisimman virheettömästi ja nopeasti, ohjaajan haastena on kertoa koiralle seuraavaksi suoritettava este. Ohjaaja ei saa koskea koiraan tai esteisiin suorituksen aikana, ohjaus vaatii siis reipasta liikettä myös ohjaajalta. Kisaaminen liittyy lajiin oleellisesti. Kilpailuissa ohjaajan ja koiran muodostamat koirakot kilpailevat siitä, mikä pareista suorittaa tuomarin suunnitteleman radan virheettä ja nopeimmin. Virallisia agilitykisoja koko maassa jäjestetään vuodessa noin 600. Vuonna 2009 kilpailemiseen oikeuttavan lisenssin lunasti noin 4000 ohjaajaa. Kiinnostus lajiin on jatkuvassa kasvussa, harrastajamäärät lisääntyvät vuosittain.

 
Agilityä on Suomessa harrastettu 1990-luvulta saakka, ja Suomen agilityosaaminen on varsin korkealaatuista myös maailmanlaajuisesti. Maastamme löytyykin maailman huippuosaajia, tästä esimerkkinä on vuonna 2003 Ranskassa pidetyt MM-kilpailut, joissa suomalaiset kaappasivat kaksoisvoiton maxi-koirien luokassa. Vuonna 2006 Suomen mediluokan koirat voittivat sekä joukkue- että yksilömaailmanmestaruudet. Minien yksilö- ja medien joukkuemaailmanmestaruus voitettiin myös vuonna 2009. ATT ry:n koirakko on saavuttanut maajoukkuepaikan 5 kertaa, vuosina 2004, 2005, 2007 ja 2008.

 

 

Toimintasuunnitelmat ja -kertomukset (vain jäsenille)